keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

PÄÄKIRJOITUS

 

Kuinka sinä suhtaudut muutokseen? Otatko sen vastaan avosylin vai tuntuuko se odottamattomalta aina uudelleen? Ehkä pelkäät sitä tai välttelet viimeiseen asti. Itse tuskailen muuttuvassa ympäristössä, enkä osaa aina suhtautua siihen rakentavasti. Kaikesta raikkaudestaan huolimatta koen joutuvani käyttämään uuteen orientoitumiseen niin paljon aikaa, etten välttämättä ehdi toipua edellisestä tapauksesta.

Muutos ei tarkoita vastoinkäymistä, eikä se edellytä yllätystä. Muutos voi olla tarkoituksenmukainen ja kauan kaivattu. Se voi tuoda vastaanottajalleen lohtua ja turvaa – myös surua ja tuskaa. Erityisesti vihaan muutosta, jota en voi käsittää. Sellaista, mikä tuhoaa ja satuttaa tai ei selitä itseään.

Hankalinta muutoksessa on se, että se on universaalia ja pysäyttämätöntä. Maailma muuttuu ja niin myös sinä ja minä. Muutoksen tahti ei ole tasaista, eikä oikeudenmukaista, eikä se tule koskaan olemaan valmis. Mutta muutoksella voi myös vaikuttaa ja ennen kaikkea tehdä hyvää.

 

Pohdiskelevan sisääntuloni tarkoituksena oli välittää pinnassa olevia tuntemuksiani uuden tehtävän äärellä. Itäkynään on ikuistettu pala Täkyn yhteisöä ja se toimii läpileikkauksena menneeseen – miksei siis myös tulevaan? Ennen täysin paperinen, nyt blogipohjainen ja mahdollisesti tulevaisuudessa taas uusia sfäärejä saavuttava Itäkynä on minulle kunniatehtävä ja pyrin kohtelemaan sitä sen mukaisesti. Loppuun tiedoksianto, että Itäkynää hiotaan saavutettavammaksi siirtymällä kursivoinnista lihavoinnin käyttöön.

 

-aloitteleva Itäkynän päätoimittaja Senjo Strandman, joka on ihastunut yhdyssanatyyppiin kausivalokausi (itakyna@gmail.com)

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

 

2.3.2024

Hurjia pakkasia, vesisadetta, tuulta ja metreittäin lunta. Tuntuu siltä, että alkuvuoteen ovat mahtuneet kaikki mahdolliset – ja jopa mahdottomat – sääilmiöt. Toivottavasti te muut täkyläiset olette pysyneet minua paremmin pystyssä ja välttäneet kaatumiset.

Uusi hallitus on aloittanut toimintansa tuttuun tapaan tammikuussa. Kymmenpäinen hallitus on jo ehtinyt järjestää supersuositun Lähtee lapasesta! -tapahtuman, startannut käyntiin tutut Kahoot!-kahvit ja suunnitellut kevään ohjelman hyvissä ajoin. Mahdollisimman täkymäistä kevättä lähdettiin suunnittelemaan tällä kertaa siten, että rivijäsenetkin pääsivät kertomaan ajatuksiaan Täkyn tapahtumapalaverissa. Helmikuun loppuun mennessä on startattu myös jo ensi vuoden seinäkalenterin suunnittelu ja käyty keskusteluja syksyllä edessä olevasta Joensuun Osmasta.

Puheenjohtajan ominaisuudessa pahoittelen merkittävästi sitä, että viime vuoden Itäkynän erikoisnumero ei ole vielä löytänyt tietään täkyläisten hyppysiin. Harva tuskin yllättyy siitä, että voimme syyttää asiasta Postia. Voimme kuitenkin todennäköisesti luottaa siihen, että erikoisnumero Joensuun enemmin tai myöhemmin saavuttaa, sillä esimerkiksi fuksien haalarit ja lapastapahtuman passit ovat saapuneet tänne itärajalle varsin sujuvasti. Jäsenistöä tiedotetaan erikoisnumeron saapumisesta sitten, kun saamme sen käsiimme.

 

Kevättalvisin, lapasesta edelleen hämmentynein terveisin

pj-Silja

AIKA, ÄLÄ MENE

 

En ilmeisesti halua uskoa, että nyt on vuosi 2024, sillä kirjoitan edelleen jokaiseen eteeni tulevaan lomakkeeseen luvun 2023. Tämän saman ongelman kohtaan kylläkin joka vuosi, mutta nyt kriisi tuntuu olevan suurempi: täytän tänä vuonna 24. Vuosia sitten ajattelin, että 24-vuotias on iso ja kypsä ihminen, täysin aikuinen. Mutta voin paljastaa kaikille sen, jonka me jo tiedämmekin: 24-vuotias ei ole lähellekään aikuinen. Tai en ainakaan minä ole. Kaikista pahinta on kuitenkin se, että 24 on hyvin lähellä lukua 25, joka on – hyvänen aika sentään – vielä suurempi luku!

 

Ikäkriisi on sananakin jo semmoinen, jota ei meidän nuorten olettaisi käyttävän vielä ollenkaan. Tai näin ainakin meitä 10, 20, 30, 40, 50 ja 60 vuotta vanhemmat ihmiset ajattelevat. Emmehän me tiedä elämästä vielä mitään, koska olemme eläneet sitä vasta parikymmentä vuotta eli noin ¼ osaa siitä, mitä toivon mukaan meistä jokainen elää. Tästä huolimatta en ole välttynyt siltä ajatukselta, joka hiipii aivoihini ja kuiskaa: ”olenpas minä vanha”. Tällaisia ajatuksia mieleni päästää valloilleen joka kerta, kun itseäni nuoremmat ihmiset menevät naimisiin, saavat lapsia, ostavat talon, auton, kesämökin tai muun kalliin asian, josta itse en osaisi uneksiakaan. Puhumattakaan siitä, että monet minua nuoremmat ovat löytäneet (ilmeisesti ja toivottavasti) unelmiensa työn, josta saavat rahaa elääkseen hyvää elämää.

 

Yhtenä iltana selasimme kaverini kanssa vanhoja kuvia pilvipalvelusta, ja kaverini löysi kuvan unelmakartasta, jonka hän oli tehnyt yläasteella. Nauroimme katketaksemme, kuinka hän oli naiivina 14-vuotiaana ajatellut, että hän valmistuisi lääkäriksi vuonna 2024, menisi samana vuonna kihloihin ja saisi hankittua koiran. Jälkeen päin aloin pohtimaan, että niinhän hyväuskoinen minäkin olin ollut. 12-vuotiaana ajattelin, että 18- ja jopa 16-vuotias on fiksu ja kypsä, ja taas 18-vuotiaana ajattelin, että 25-vuotias on kypsä aikuinen. Käsitys tulee luultavasti sekä yhteiskunnasta, että lähipiiristäni, sillä siskoni oli 25-vuotias, kun hän sai ensimmäisen lapsensa. Nyt minua hermostuttaa, kun tuo gloriaa hohkaava ikä lähestyy.

 

Lisäksi teknologian ja somen kehitys aiheuttaa minulle välillä vanhentuneita olotiloja. ”Ei minun lapsuudessani ollut älypuhelimia, vaan me hiihdimme joka päivä 30 kilometriä kouluun kesät ja talvet ylämäkeä...”. No niinpä. Muistan, että en ottanut Nokian 1650 -puhelintani edes mukaan kouluun kahtena ensimmäisenä lukuvuotena, koska ei sillä voinut kuin soittaa ja pelata matopeliä. Nykyisin ala-asteella sijaistaessani joudun keskustelemaan oppilaiden kanssa, miksi he eivät voi kuvata TikTokkia itsestään kesken oppitunnin. Silloin varsinkin tunnen itseni vanhaksi, kun pohdin, miksi oppilaat eivät vaan voisi vapaa-ajallaan leikkiä mielikuvitusleikkejä ja peuhata ulkona ilman koukuttavia ruutuja.

 

Huomaan myös yhä uudelleen sen, että en enää välttämättä ole perillä kaikista nuorten muoti- ilmiöistä, ja en tarkoita nyt pelkästään vaatteita, vaan kaikkea. Kuulemma TikTokissa on videoita, joissa 12-vuotiaat lapset antavat ihonhoitovinkkejä, kuinka välttää rypyt 20-vuotiaana. Siis 20-vuotiaana. Eihän tässä voi kokea itseään muuksi kuin vanhaksi ja hölmöksi. Luulin, että olen rypytön. Ilmeisesti ei kuitenkaan riittänyt, että 12-vuotiaana tungin pääni talvisin lumipenkkaan siskoni kanssa ja katsoimme, kuinka punainen ja kylmä naamamme on sen jälkeen.

 

Ovatko siis nuoremmat ihmiset syy siihen, miksi vanheneminen tuottaa minulle hikikarpaloita otsalle? Sehän se varmaan koko ikäkriisin pointti on. Välillä tuntuu, että elän täysin kaiken ajan tuhlaten. Eikö minulla pitäisi olla jo kaikki valmista, niin kuin muillakin ikäisilläni? Nämä ajatukset ovat vilunkia, ja pettävät meidät mennen tullen. Some ja ihmisten ulkokuori voi johtaa harhaan, jos emme oikeasti tiedä, mistä toisen elämä ja arki koostuu. Jokaisella meillä on kompastuskivemme, mutta toisten kivi on vain vähän suurempi, ja toiset taas törmäävät kiveen kuuluvammin kuin muut. Onko ikä muutenkaan jotain, joka voi määrittää sen, missä vaiheessa elämää tulisi olla menossa? Ehkä aivojen kehittymisessä kyllä, mutta muuten haluaisin ajatella, että jokaisen polku on ainutlaatuinen ja hyvä sellaisenaan. Ei ole hyväksi potea huonommuutta siitä, että toinen samanikäinen tai nuorempi ihminen on saavuttanut enemmän asioita elämässään kuin itse on. Tärkeintä olisi, että pystyisi tekemään niitä asioita, joista itse nauttii, missä iässä tahansa.

 

Ehkä siis voin hyväksyä vanhenemiseni. Paitsi kun täytän 25. Silloin vasta olen vanha.

 

-       Elina Kurttio

TÄKYLÄISTEN LEMMIKIT

 

Ihana lemmikkipalstamme saa taas jatkoa! Tällä kertaa esittelyssä Saaran ”Tapaus”.

 

Nimi: Telle

Lempinimet: Teltel, Teltsu, Tellervo, Tellura, Tapaus

Omistaja: Saara

Ikä: Kohta vuoden ikäinen

Rotu: Havannankoira



Suosikkitekeminen: Riehuminen, siis leikkiminen ja vielä mieluiten lajitoverien kanssa. Telle pitää myös ulkoilusta.

Inhokkitekeminen: Kaikki turkin ja tassujen hoitoon liittyvät toimenpiteet. Telle on oikea vastarannan kiiski. Aina kuin pitäisi pestä esimerkiksi hampaita, rasvata tassuja, leikata kynsiä. Telle inhoaa kaikki tällaisia toimenpiteitä, vaikka ei olisi aikaisemmin niitä kokeillut. Hän on ennakkoluuloinen TAPAUS. Oikea Kuningas ei (Katso Tuure Kilpeläisen biisi)

Lempiruoka: Kaikki herkut

Erikoistaito: VARASTAMINEN! Erityisesti sukkien (mieluiten villasukat.) Hippa on myös hänen yksi erikoistaidoistaan. Yksin häntä ei saa kiinni, vaan aina pitää vähintään kaksi henkilöä olla ottamassa Telleä kiinni. “Hän on mahtavin pikku varas”, Saara toteaa. Ja kun nämä yhdistetään toisiinsa, Telle on onnen kukkuloilla. Varastetut sukat suussa juokseminen ympäri taloa on parasta!

Jos osaisi puhua, mitä se sanoisi: Tuskin sanoisi muuta kuin myönteisiä huudahduksia, joita kuulee lastenohjelmissa, kuten “WIII” ja “KIVAA”

 

Ennen haastattelua lähdin Saaran ja Tellen mukaan kävelylle. Telle oli kävelyllä reipas ja kulki hihnassa mallikkaasti. Palattuamme Saaran luo Telle joutui ensimmäisenä tassujen kuivaukseen, mikä ei vaikuttanut olevan hänen lempi puuhaansa. Telle purki enimmät energiat ennen haastattelua juoksemalla keittiöstä eteiseen muutaman kerran. Haastattelun aikana Telle kävi välillä tarkastamassa tietokoneennäytöltä, että sujuuhan kirjoittaminen. Hän myös toi leluja, jotta leikkisimme hänen kanssaa. Tellellä on paljon virtaa, eikä malttanut pysyä paikoillaan. Melkein unohdin mainita, että ennen haastattelua Saaran kanssa meidän piti saada Telleltä varastamansa villasukat takaisin.


Koonnut Elsa Malinen

Kuvat: Saara Kailasalo

KIRJAESITTELYT: PELKÄÄJÄN PAIKALLA & VOLVON KUORMA-AUTOT

 

Pelkääjän paikalla – Laura Lehtola

 


Laura Lehtolan esikoisromaani Pelkääjän paikalla (2015) on koskettava selviytymistarina, jota lukiessa ei välty kyyneleiltä. Romaanissa kuvataan pienen lapsen isän Aapon näkökulmasta hänen vaimonsa Annan sairastumista syöpään, sairauteen menehtymistä ja Aapon selviytymistä kaiken tämän keskellä. Aapo kohtaa suuren kriisin, mutta pienen lapsen vanhempana hänen on pystyttävä jatkamaan elämää ja arkea kutakuinkin normaalisti; lapsi on vietävä päiväkotiin sekä harrastuksiin, parturissa on käytävä ja laskut pitää maksaa. Insinööri-Aaposta tuntuu epäreilulta, että hänen puolisonsa voi noin vaan jättää hänet yksin.

 

”Sinä päivänä, kun sinä rupesit kuolemaan, Elsalla oli ollut tarhakuvaus.”

 

Romaani on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan Annan sairastumista. Ensimmäisen osan kerronnassa vuorottelee nykyaika, jossa Annan sairaus on loppuvaiheessa, sekä aikahypyt menneisyyteen, missä muistellaan syöpädiagnoosin saamista ja Annan sekä Aapon avioliiton eri vaiheita sairauden edetessä. Romaanin toisessa osassa Anna on menehtynyt ja Aapon on jatkettava elämää samalla pitäen huolta heidän päiväkoti-ikäisestä tyttärestänsä Elsasta. Toisen osan kerronta vuorottelee Aapon ja yllättäen Aapon elämään työpaikan koulutuspäivänä ilmestyvän Veeran näkökulmien välillä.

 

Pelkääjän paikalla on romaani, jonka ahmin yhdeltä istumalta. Vaikka teos on aiheeltaan raskas, en vaan voinut laskea teosta alas, ennen kuin olin lukenut sen loppuun. Lehtolan tapa kirjoittaa saa lukijan samaistumaan teoksen henkilöiden elämään, ajatuksiin ja tunteisiin. Lukiessa joutui itsekin sellaisten suurten kysymysten keskelle kuin miten itse pärjäisi, jos oma puoliso sairastuisi vakavasti ja menehtyisi, miten elämä kulkisi kriisin keskellä ja sen jälkeen, miten toipuminen tapahtuu.

 

”Kevät tulee, sinä alat vähitellen kulua kotoa. Sinua vie eroosio, jota en voi estää. Meri pyyhkii kalliota aalto kerrallaan, minä katselen vierestä kun sammal irtoaa palasina, huuhtoutuu veteen ja sen uumeniin. Ensin loppuu juusto, jota sinä vielä söit. Sitten hammastahna. Lopulta se hunaja, jonka juoksin Siwasta kun sinä rauhoittelit kurkkukipuaan kitisevää Elsaa autossa.”

 

Lehtolan teos antaa kuitenkin kaikessa kuohuttavuudessaan myös toivoa siitä, että elämä kyllä jatkuu kriisinkin jälkeen. Aapo käy teoksessa läpi surun eri vaiheita, joita ovat esimerkiksi kieltäminen, viha, masennus ja hyväksyminen. Romaanin nimenkin perusteella Aapo on joutunut pelkääjän paikalle elämän kyydissä, jossa hänen on lopulta vaan hyväksyttävä se, minne elämä hänet ajaa. Lehtola on onnistuneesti upottanut tarinaan myös arkista huumoria, joka onkin yksi tärkeimmistä selviytymisen välineistä.

 

”– Sulla on yksinhuoltajailta?

– Näinkin voisi sanoa. Tytön äiti on kuollut.

Minä en yhtäkkiä osaa sanoa mitään. Tässä kontekstissa kuolema on yhtä kuin Windowsin blue screen.”

 

Teoksen lukemisen ja sen aiheuttaneiden tunnekuohujen jälkeen minut valtasi tietynlainen tyyneys ja puhdistunut olo. Vaikka elämässä tuleekin vastaan vaikeita asioita, on vain luotettava siihen, että kyllä se elämä kantaa eteenpäin. Teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta suosittelen varaamaan viereen nenäliinapaketin tai kaksi.

 

-       Johanna Sacklén

 

 

Volvon kuorma-autot – Erlend Loe

 

Ei kai sua naurata…?

 

Moni lukemani teos on synnyttänyt kyyneleet silmiini tai painavan tunteen kehooni. Nuo teokset

ovat saaneet minut tiuskimaan muille tai näkemään maailman harmaan verhon lävitse. Muistan

hyvin melankolisen mielentilan, jonka tällainen teos minussa herättää. On paljon vaikeampaa

muistaa teokset, jotka ovat saaneet minut unelmoimaan tai joskus jopa nauramaan.

 

Erlend Loen teos Volvon kuorma-autot (2005) on hauska, kummallinen, helposti lähestyttävä ja

täysin absurdi kertomus itsensä löytämisestä. Teoksessa seikkailee kahden yksinäisen vanhuksen

lisäksi kirjailija itse sekä Loen aikaisemmasta tuotannosta tuttu Doppler, hänen poikansa ja

lemmikkihirvensä.

 

Ennalta-arvaamatta löydetty itsenäisyys saa lukijan pohtimaan vanhemmuuden merkitystä ja

toisaalta myös ymmärtämään suhteiden katoavaisuuden. Jokin, mikä joskus merkinnyt itselle

jokaista päivää, voikin kummallisen käskyn vuoksi muuttua ja kadota hetkeksi.

 

Volvon kuorma-autot sai minut nauramaan niin, että vatsaani sattui. Se sai minut käsittämään

elämän täysin järjettömänä konseptina, jota voi inspiroida niin vapaus, partio, koston tarve tai

yksinkertaisesti tarve tuntea olonsa kevyeksi. Teos näyttää vaihtoehtoisen tavan elää, mutta myös

muistuttaa siitä, mikä kaiken merkityksettömyyden keskellä merkitsee kuitenkin eniten.

 

-       Saara Kailasalo

VARALLISUUSVINKIT VALTIONEUVOSTON MUKAAN

 

Opiskelija! Oletko huolissasi toimeentulostasi? Kiihtyvä inflaatio yhdistettynä sosiaaliturvan leikkauksiin huolestuttaa monia, mutta jos jollain ihmeellä olet vielä kaikista opiskelijoiden toimeentuloon liittyvistä muutoksista aivan ulapalla, olkoon tämä teksti pelastusveneesi. Hyvällä tuurilla voit pelastautua lähimpään velkalaivaan; huonolla tuurilla alus paljastuu aavelaivaksi, jonka kapteenista on jäljellä vain lapanen.

 

Elämme historiallisesti merkittäviä aikoja, sillä opintotukemme on korkeampi kuin koskaan! Uutisotsikoissa tosin jätetään kätevästi mainitsematta, että opintotukea on kasvattanut ainoastaan sen historiallisen suuri lainaosuus: meille on annettu mahdollisuus nostaa opintolainaa jopa 850 euroa kuukaudessa, mikä on 200 euroa enemmän kuin aiemmin. Sille voi tulla käyttöä, sillä opintoraha tulee indeksijäädytyksen ansiosta pysymään 279 eurossa ainakin nykyisen hallituskauden loppuun asti; inflaatiohan on tunnetusti opiskelijoita karttava ilmiö. Olemme kuitenkin kiitollisia tästä, sillä ainakaan opintorahaa ei leikattu! Lattiallakin olevaan rimaan voi kompastua, joten loukkaantumisten välttämiseksi on parempi, ettei rimaa ole ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa joutuisimme taantumaan kaikkien kauhisteleman 1990-luvun laman tasolle (jolloin opintoraha oli nykyrahassa mitattuna reilusti yli 400 euroa ja sen prosenttiosuus yli puolet opintotuesta).

 

Tulevaisuudennäkymät ovat sen verran sumuiset, että ajoittain on vaikea saada selvää, onko pahamaineisen velkalaivan lattia kallistunut jäävuoreen törmäämisen vai tax-free-alkoholin nauttimisen vaikutuksesta. Tämän tekstin kirjoitushetkellä jokaisen suomalaisen osuus valtionvelasta on yli 28 000 euroa – monella korkeakouluopiskelijalla on valmistuttuaan saman verran opintolainaa maksettavanaan. Omaa kortta on vaikea kantaa kekoon, jos sattuu seisomaan keon kokoisessa kuopassa. Tilanne voi kuulostaa hullunkuriselta, mutta onneksemme viisas hallituksemme on todennut valtion velkatilanteen parantuvan siirtämällä ongelman valtiolta yksityishenkilöille. Tämä tosin koskee vain harvoja ja valittuja yksilöitä, mistä voimme päätellä meidän opiskelijoiden olevan hallituksemme mielestä kansamme kyvykkäintä kermaa. Koska monet meistä lähestyvät potentiaalista ensiasunnon ostoikää, hallitus päätti lakkauttaa ensiasuntojen varainsiirtoverovapauden – maksukykyymme todella luotetaan niin paljon, että useamman tuhannen euron uskotaan olevan meille vain pikkuraha. Lainaa lainan päälle -periaate voi ehkä tuhota valtion, mutta yhteiskuntakelpoinen yksityishenkilö lähinnä voimaantuu opintolainan päälle otetusta asuntolainasta.

 

Monelle meistä pelkkä ajatus asunnon ostamisesta tuntuu vielä etäiseltä ja pelottavalta, mutta sitäkin kauheampaa olisi olla yksi niistä raukoista, jotka joutuvat ostamaan kymmenennen tai sadannen asuntonsa. Heidän helpotuksekseen sijoitusasuntoon otetun asuntolainan korot voi onneksi vähentää verotuksessa – oman vakituisen asunnon korkoja kun ei voi. On se hyvä, että vähemmistöjen (kuten asuntosijoittajien) oikeuksista pidetään huolta, sillä muutenhan yhteiskunnastamme loppuisivat vuokra-asunnot alta aikayksikön – missä me sitten asuisimme?

 

Sitoutumiskammoinen sukupolvemme tunnetusti rakastaa vapaata vuokralla asumista ja avokadoleipiä, mutta arvostettua elämäntapaamme varjostaa ikävä muutos: yleisen asumistuen korvausprosentti pienenee 80 prosentista 70 prosenttiin 1.4.2024 alkaen. Asumistuen saajista yli 40 prosenttia on opiskelijoita, joten emme ole turvassa tältäkään leikkaukselta – sienipilven ainoa hopeareunus lienee se, että täällä itärajalla asuessa menetetty summa ei ole aivan niin suuri kuin pääkaupunkiseudulla. Hallituspuolueiden märkä päiväuni työllisyysasteen kasvattamisesta on lähellä toteutumista, kun kansalaiset säntäävät töihin voidakseen ostaa elintarvikkeita henkiensä pitimiksi. Harmi vain, että aprillipäivästä alkaen myös asumistuen 300 euron ansiotulovähennys poistuu: nyt jokainen palkkatöissä ansaittu euro vaikuttaa suoraan alentavasti asumistukeen, vaikka ennen töitä on saanut tehdä 300 euron edestä. Kummasti alkoi tuo sohvalla makoilu houkutella…

 

Mistä sitä rahaa sitten saa, jos päällimmäisenä elämäntavoitteena on lähinnä pysyä hengissä huomiseen? Onko opiskelijan toimeentulo hallitukselle yksi iso vitsi, kun rouva valtiovarainministerikin mainostaa sosiaalisessa mediassa omalla naamallaan varustettuja leikkuulautoja? Lohduttomalla hetkellä on hyvä tietää, että aivan kaikki etuudet eivät ole kokeneet negatiivisia muutoksia. Osan leikkauksista voisi ehkä tienata takaisin toisia tukia hyödyntämällä, ja olenkin löytänyt ongelmaan aivan ylivoimaisen ratkaisun. Turvallisuussyistä mainittakoon keinon olevan laillinen ja noudattavan Kansaneläkelaitoksen omia tiedotteita, jotta sisäministerimme kaavailemat Kela-etsivät jäisivät tulevaisuudessakin vain ministerin omasta päästä karanneeksi kelaksi. Etuusmuutosten myötä opiskelijan kannattavimmaksi lisätulonlähteeksi nousee lisääntyminen – kyllä, luit aivan oikein. Alabamassa tähän ehkä riittäisi pakastimeen jätetty alkio, mutta Suomessa joutuu vielä pyöräyttämään kokonaisen ihmisyksilön. Vastasyntyneestä on kuitenkin hyötyä, sillä hänestä maksetaan korotettua lapsilisää kolmanteen ikävuoteen asti; pikkusisarus taas olisi hyvä panna alulle esikoisen ollessa 2 vuoden ja 3 kuukauden ikäinen, jotta tätä huikeat 26 euroa suurempaa lapsilisää saisi lypsettyä mahdollisimman paljon. Lapsen hankinta näkyy positiivisesti myös opintorahassa: yleisestä indeksijäädytyksestä huolimatta opintorahan huoltajakorotusta on päätetty nostaa 20 eurolla kuukaudessa. Opiskelijan kannattaa siis lisääntyä, olemmehan keskimääräisen ikämme puolesta myös elämämme hedelmällisimmässä vaiheessa! Samaa mieltä ovat myös kokemusasiantuntijat Leonardo DiCaprio ja Ilkka ”Danny” Lipsanen, joiden mukaan erityisesti naisten elinkaari käytännössä päättyy ikävuosien ylitettyä neljännesvuosisadan.

 

Sinkkujenkaan ei tarvitse olla huolissaan toimeentulostaan, sillä lapsilisän yksinhuoltajakorotusta on nostettu anteliaasti viidellä eurolla. Lapsenhoito onnistuu kyllä opintojen ohella, jos vauvan ottaa mukaan luennoille: esimerkiksi professorin monologin vierähdettyä yliajalle nukkuu päiväunia vauvan lisäksi jo vanhempikin. Näin valmistuminenkaan ei viivästy, sillä muuten joutuisi mahdollisesti maksamaan lisäajan hakemisesta. Jos humanistialalta työttömäksi valmistuminen huolettaa, alanvaihto kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen perheenlisäystä: lapsikorotukset nimittäin poistetaan työttömyysturvasta, työmarkkinatuesta, peruspäivärahasta sekä liikkuvuusavustuksesta 1.4.2024 alkaen. Työttömiä vieroksutaan jo niin paljon, ettei moisten loisten toivota lisääntyvän edes kansallisen syntyvyyden kasvattamiseksi, vaikka heidän (k)arjalaiset piirteensä täyttäisivätkin tietyn eduskuntaryhmän syvimmät fantasiat. Työttömänä kannattaa siis olla korkeakoulussa, muttei korkeakoulutettuna – onneksi oluen verotusta päätettiin alentaa, sillä tentin voi aina uusia, mutta bileitä ei. Venytettyjen tutkintojen työllisyysnäkymätkin ovat huikeat, sillä esimerkiksi pääministerin paikka aukeaa 12 vuotta kestäneellä suorituksella.

 

-       Martta

 

TEKNOLOGIA – AINOA TOIVEENI ON…

Teknologia ja sen mukanaan tuomat muutokset ovat herättäneet keskustelua siitä lähtien, kun niitä on ollut. Tällä hetkellä tärkein kysymys tuntuu olevan tekoälyn kehityksen myötä katoavat työpaikat, mutta myös esimerkiksi sosiaalisen median yleistyminen aiheutti aikanaan paljon huolta. Onhan se nyt kamalaa, että asiat eivät pysy sellaisina kuin aina ennen – työntekohan saattaa vaikka vahingossa helpottua, ja sitä ei halua kukaan.

 

Itse olen yrittänyt pysyä uteliaana, kärsivällisenä ja innokkaana kokeilemaan uusia asioita. Digiloikka ei herättänyt minussa muita negatiivisia tuntemuksia kuin inhon itse sanaa kohtaan. Työssäni käytän alustoja ja sovelluksia, joiden jatkuvasti uudistuvat toiminnot helpottavat elämääni suuresti.

 

Suurimmaksi ongelmaksi ovatkin muodostuneet huonot ja/tai tarpeettomat muutokset, joita yliopistomaailmassa tunnutaan viljelevän suorastaan riemulla. Vaikka en juuri teknologiasta mitään ymmärrä, olen suorastaan ensiluokkainen siitä valittamisessa. Kyse ei siis tässä(kään) tapauksessa ole siitä, että osaisin itse tehdä jonkin asian paremmin, vaan siitä, että sen, joka näistä on vastuussa, pitäisi osata.

 

Yliopistoaikanani olen törmännyt moniin enemmän tai vähemmän hehkutettuihin muutoksiin, jotka eivät lopulta ole vaikuttaneet elämääni laisinkaan. Tai jos ovatkin, niin sitten elämänlaatuani heikentävällä tavalla. Vai onko joku muka sitä mieltä, että vain ja ainoastaan opintojen suunnittelun vaikeuttamisessa ylivertainen Peppi on parannus verrattuna ikiaikaisen turvalliseen palikka-alusta WebOodiin?

 

Hyvä on, Peppi on ehkä modernimman ja miellyttävämmän näköinen ja ulkoasultaan ainakin pyrkii jonkinlaiseen selkeyteen. Valitettavasti tämä jää käytännössä pyrkimyksen tasolle, sillä jollain keinolla Peppi onnistuu olemaan jopa sekavampi kuin edeltäjänsä, jossa neuvostoaikaisen nettisivun läpi pujotteleminen vaati pitkäjänteisyyttä, mutta ei sentään loputtomasti aivokapasiteettia. Peppi ilottelee sinisillä muka selkeillä muodoillaan ja lopulta vaatii enemmän käyttäjän mielikuvitusta kurssi-ilmoittautumisissa kuin WebOodi koskaan. En tiedä muista, mutta itse käyttäisin mielikuvitustani ennemmin oikeastaan mihin tahansa muuhun. WebOodi ei ollut hyvä alusta, mutta sentään sen kömpelyys oli tuttua.

 

Mobiilisukupolven puolesta voin myös kertoa, että viimeisin Peppi-uudistus saa verkkosivun näyttäytymään mobiilissa niin kaoottisena sekasorron riemuvoittona, että ennemmin taistelen kirjaston tulostimien kanssa, jätän sormeni Agoran ovien väliin toistuvasti tai vaikka kirjoitan koko graduni kerralla loppuun kuin yritän ilmoittautua yhdellekään kurssille mobiilissa. Tämähän tarkoittaa vain sitä, että en enää ilmoittaudu kursseille, ilmestyn vain paikalle. Jos Peppi olisi musiikkia, se olisi keskinkertaisen kansikuvan taakse piiloutuva nauhoitus esikoulun musiikkituokiosta, jossa jokainen lapsi haluaa jälkikäteen kuulla oman soittimensa, mitä seuraa äärimmäisen kivulias kakofonia.

 

Myös Moodlen hidas siirtyminen eLearniin on ollut hermojani raastava operaatio. Tismalleen saman, ei edes erityisen hyvän, alustan siirtäminen toiseen paikkaan tuntuu turhan lisäksi turhauttavalta. Moodlelle oli juuri kehitetty, ei edes erityisen hyvä, sovellus, ja eLearnilla ei tällaista käsittääkseni vieläkään ole. Mobiilissa kummatkin alustat toimivat välttävästi, mutta jos verkkosivukaan ei lähtökohtaisesti ole kaikkein käyttäjäystävällisin, mitä voi mobiilipuolelta edes odottaa? Jos eLearn olisi musiikkia, se olisi kopio jostakin niin värittömästä, hajuttomasta ja mauttomasta albumista, että kopiointia ei ole edes vaivauduttu peittämään. Kuitenkin etsimäsi kappale löytyy aina vain toiselta näistä identtisistä albumeista, ja todennäköisesti avaat aina ensin sen väärän.

 

Luonnollisesti myös yliopiston yhdeksi tärkeimmistä tiedotuskanavista tituleerattu Yammer on päässyt osingoille uudistuksista. En oikeastaan edes osaa sanoa tästä uudistuksesta juuri mitään, sillä kyseisen alustan käyttö ei alun perinkään kuulunut arkeeni. Muutoksen vaikutus näkyykin elämässäni lähinnä silloin, kun mainitsen, etten käytä Yammeria, tai siis Viva Engagea. Tiedotuskanavan uudistukselta odottaisi jonkinlaista parannusta, mutta pidemmän nimen lisäksi en ole kuullut muutoksista keneltäkään. Tämä voi toki johtua siitä, että kukaan muukaan ei kyseistä kanavaa käytä. En osaa sanoa, millainen alusta olisi parempi, mutta tältä ns. yliopiston sisäiseltä Facebookilta ei tosiaan voi odottaa suuria, kun jo oikeankin Facebookin keski-ikä alkaa kohota melko korkealle. Jos Viva Engage olisi musiikkia, se olisi boomer-sukupolven tekemä miksaus jostakin kiusallisesti tehdystä muka samaistuttavasta räppibiisistä, jonka alkuperäinenkin versio veti kuulijoita puoleensa vain silloin, kun siihen liittyi jotakin sisäistä draamaa.

 

En siis suoranaisesti ole teknologia- tai uudistusvastainen. Oikeastaan pidän uudistuksista: monet isommat maailman muutokset pyrkivät palvelemaan alati kasvavaa mukavuudenhaluani, ja sehän sopii minulle. Ainoa toiveeni on, että uudistukset olisivat hyviä. Tai edes keskinkertaisia. Tai edes yhdellä merkittävällä tavalla edistyksekkäämpiä edeltäjiinsä verrattuna.

 

Tai no, kunhan ne eivät olisi ainakaan huonompia.

 

-       Pinja Kuntola

LOPUN ALKUJEN, LOPPUJEN JA UUSIEN ALKUJEN SOITTOLISTA

Mitkäpä olisivat helpompia aiheita musiikin tekemiseen, kun lopun alut, loput ja uuden alut. Itäkynän teeman mukaisesti tähän artikkeliin on nyt valittu esiteltäväksi muutama aiheeseen liittyvä kappale. Listalle on päätynyt niin tunnettuja radiohittejä, kulttimaineen saavuttaneita sitsilauluja kuin jo lopettaneiden joensuulaisten yhtyeiden kesäaiheisia iloittelubiisejä.


EllinooraElefantin paino

”Ja jonain päivänä se elefantti siivet saa selkäänsä.” Ellinooran voimaballadi kuljettaa kuuntelijan läpi suurten kriisien ja taakkojen muistuttaen siitä, että jonain päivänä asiat ovat taas reilassa.

 

Scandinavian Music Group – 2051

”Katosimme kartalta sivistyneesti ja hiljaa.” Uuden vuoden saapumisesta kertova kappale ei jätä kylmäksi ihmistä, joka ahdistuu vuoden loppumisesta ja potee stressiä tammikuun perinteisestä new year, new me -hokemasta.

 

Sir Elwoodin hiljaiset värit – Viimeisellä rannalla

”Pikkusisko kysyy montako päivää jouluun on ja isän silmiään pyyhkivän nään.” Suomalaisen ”keskiolutjatsin” klassikkokappale kertoo kaiken muuttavasta luonnonilmiöstä, johon reagoivat niin perheen isä, äiti kuin lapsetkin. Mustan pilven pelko ajaa kertojan sedän hulluuden partaalle ja sekoittaa myös naapureiden päät.

 

Chisu – Kriisit

”Kun mä katson Pietaria silmiin porteilla luulen ettei jakoo oo mun klubikorteilla.” Vanhenemisesta humoristisesta näkökulmasta kirjoitettu kappale, jossa pettävät niin aistit, elimet kuin ihmisetkin. Chisun teksti kuroutuu kliseisten kriisin merkkien, kuten moottoripyöräilyn ja joogaretriittien aloittamisen ympärille.

 

Janos Valmunen – Bussipysäkillä

”Sanoit muuttavasi kauas pois jo huomenna.” (Mitä luultavammin) toisiinsa ihastuneiden nuorten väliin tulee muutto, joka torppaa orastavan rakkaustarinan etenemisen. Surullista, ikävää ja ennen kaikkea samaistuttavaa.

 

Kätfish – Minä rakastan minua

”Täällä karma kostaa tollasille kusipäille.” Pilke silmäkulmassa kirjoitettu snoukkapunkiksi määriteltävä kappale tiivistää mainiosti sen, miten käy, kun oma napa on liian pitkään tärkein asia elämässä. Tätä kuunnellessa miettii ainoastaan sitä, kuinka usein silkalla egoismilla on ikävä kääntöpuoli.

 

Samuli Putro – Muuttolaatikot

”Aikuisten asiat on mutkikkaita kuin tiet Itä-Suomessa.” Kappale siitä, kun vanhemmat kertovat erostaan lapselle. Positiivisen vireen alta on helposti huomattavissa tilanteen aiheuttama harmitus, vaikka sanoitus ei ikävin sanankääntein tilannetta juurikaan erittele.

 

Ukkosmaine – Mansikkakausi

”Voi olla huomenna myöhäistä.” Mansikkakausi on muistutus siitä, että jos jahkailee liikaa, jää helposti nuolemaan näppejään.

 

Pimeys – Hetki vielä

”Pitääkö avata ovia joita en voi ehkä sulkea enää.” Folkahtava rockteos jatkojen jälkeisestä kotimatkasta ja päälle puskeneesta eksistentiaalisesta ja identiteetillisestä kriisistä. Kukapa ei tällaisesta ajoittain itsekin kärsisi.

 

 

Koonnut Silja Siltovuori

MENNEITÄ TAPAHTUMIA

 

7.2. Sinisten haalareiden beer pong

Helmikuun alussa järjestettiin kolmas sinihaalaristen välinen beer pong -turnaus Boreliaksen aulassa. Turnauksen osallistujiin kuului tuttuun tapaan Kassos, Sointi ja Täky, kuten ehkä jo sinisistä haalareista pystyi joku päättelemään. Kisassa pelattiin kaljapallon perinteisillä säännöillä, vaikkakin lopussa saatettiin ainakin pari heittorajarikkomusta katsoa sormien läpi. Pientä porua syntyi myös itse turnauksen niin sanotusta kulkukaaviosta, mutta kovaäänisimmät palautteet saattoivat mahdollisesti juontua itse häviämisen aiheuttamasta harmituksesta, jolloin niihin ei välttämättä tarvitse aivan tosissaan takertua. Paitsi sitten kun uutta turnausta suunnitellaan ja toivottavasti suunnitellaankin. Itse olen aina pitänyt kyseisestä tapahtumasta ja pidin tälläkin kertaa, vaikka ikävästi oma kisani loppui jo ennen finaalia. Turnauksen voittajaksi selvisi ansaitusti AA-kerho -niminen joukkue ja kaikki kunnia heille hyvästä suorituksesta. Kiitos myös muillekin osallistujille sekä katsojille suuren urheilujuhlan tunnusta.

 

-       Mikko Heikkonen

 

 

20.2. Täkyn rasti Opossumi ry:n Rupilisko-Rudolfin jäljillä

Saimme kutsun tulla tuuraamaan pois jäänyttä rastia Kerubille. Rastin ideoinnissa haasteeksi osoittautui ensin valitsemisen vaikeus, sitten samankaltaisuus toisten rastien kanssa ja lopuksi kirjaimellinen päällekkäisyys – tuloste oli vahingossa kaksipuoleinen. Tarkoituksena oli leikata lappusia rastilla kävijöiden nostettavaksi. Onneksemme Kerubin työntekijä kuuli avunhuutomme ja kävi ottamassa kopioita.

 

Rastin idea oli tuttavallinen: nostetaan verbejä ja suomen kieleen ja kirjallisuuteen liittyviä käsitteitä ja niistä rakennetaan vapaamuotoinen esitys. Näimme mm. Trookki-nimisen ravintolan, jossa epämääräisellä persoonalla varustettu tarjoilija tarjoili katharsista asiakkailleen. Strippi taas taipui kätevästi strippiklubiksi. Mora oli nostetuin sana ja taipui murha-aseeksi niin ravintolassa kuin klubilla.

 

Harmiksemme rastin sijainti ei houkutellut kävijöitä samalla tavalla kuin ruutukaava ja suoritusten välillä aikaa kului jopa yli tunti. Rastinpitäjät reipastuivat ja suunnittelivat muuta tulevaa toimintaa.

Yhtäkkiä paikalle pölähti särmä joukko suorittajia, jotka esittelivät itsensä ylitarkastajina tai tarkemmin Rastitarkastajat Oy:nä. Kädenpuristusten jälkeen tuli tiedoksianto, että rastia on tultu arvioimaan. Rastitarkastajat itse suoriutuivat rastin tehtävästä hyvin: tuima monologi taskulampun valossa, jota tukemassa sanomaan reagoiva taustatanssi. Esitys päättyi pyyntöön laskea lausutun puheenvuoron morat.

 

Haastattelin Rastitarkastajat Oy:n edustusta. Paikalla olivat ylitarkastajat Ilvonen, Mäki ja Pesonen.

 

Miten suoriuduitte omasta mielestänne rasteilla ja oliko teillä illalle valmisteltua pelistrategiaa?

-         Hyvin on mennyt. Kyllä meidän mielestä onnistuttiin. Mottomme oli T Ä Y S I L L Ä           voittoon!

Mitä mieltä te olette siitä, mikä Rupilisko-Rudolfin mysteeri on?

-    No ei kyllä tiiä, tuolla Palaverissa oli cocktaileja ja se oli laseihin ainakin käynyt kutemassa, vaikka ne muuta siellä väitti, että oisko siinä jotakin.

Niin että vauvauutisia?

-       Nii.

 

Vaikka Rastitarkastajat Oy:n suoritus ei aivan täyteen kahteenkymmeneen pisteeseen yltänytkään Täkyn rastilla, niin rastinpitäjät saivat timanttisen 1973/20 Rastitarkastajat Oy:n arviossa. Ehkäpä tämä oli kotiinpäin myös heille.



Teksti ja kuvat: Senjo Strandman

Rastitarkastajat Oy: Roosa-Maria Ilvonen, Ville Mäki & Sohvi Pesonen

 

 

21.2. Täkyn post-laskiaisen pulkkamäki-iltapäivä

Pirkan sokeritonta vadelmamehua lämpimänä termarissa ja kaksi mäenlaskuvälineiden Mersua odottivat laskijoita kirkonmäessä keskiviikkoiltapäivänä. Myös ensimmäistä opiskelijamaskotin vuottaan viettävä Mikael Agrikoala pääsi Haltian varaston lämmöstä osallistumaan tapahtumaan.


Mäessä nähtiin tyylipuhdasta laskemista, roskapusseilla liihottamista ja muutamia kuperkeikkojakin. Hyppyri ei laskijoiden harmiksi taipunut pulkan mukaisesti, eivätkä possujunatkaan muodostuneet ongelmitta. Kylmyyttä vastaan ei ainakaan tarvinnut taistella muutaman mäen jälkeen – ylös kapuaminen olikin yllättävän raskasta!

Mikael toimi koko iltapäivän ajan ahkerana mehun jakajana, mutta pääsi illan pimetessä yhden pulkan kyytiin ennen kotiinpaluuta. Lähdön aika tuli luontevasti, sillä samaan mäkeen olivat löytäneet myös ainakin Jimpo ry:n ja Skripti ry:n mäenlaskuporukat.

 


Teksti ja kuvat: Senjo Strandman

MITÄ JOS?

Mitä jos Hannu Koutola ei pitäisikään vappupuhetta?

 

Täkyn vappu on silloin pilalla

lobuuko sitten vabu?

Vappu peruttu

Vabu lobbuu

Mitä Rytmihäiriköt silloin tekisivät?

Silloin iquinen vabu päättyy

Sitten pitäisi löytää vissiin uusi puhuja?

Olen vapaaehtoinen

 

 

Mitä jos voisit puhua vain kysymyksin?

 

En kai sit puhuis…

Mistä tietäisin mitä vastata?

 

 

Mitä jos Agoran remontti toteututuisi?

 

Humanistit olisi ikionnellisia (eikä sairaita)

Ehkä me saatais oma aj-huone 😊

Mikaelille saattaisi löytyä oma koti <3

Päästään pois homeesta <3

Kunhan humppa säilyy humppana…

 

 

Mitä jos voisit sanoa yhden asian koko maailmalle?

 

Joensuu tarvitsee opiskelijaravintolan keskustaan.

Saatanan tunarit

 

 

Mitä jos…

me saadaankin töitä?

Mitä jos ei tuu mitään hauskaa mieleen?

Mitä jos

… Täky voittaa Osman?

Mitä jos

hallitus kaatuu? <3

Mitä jos

Kahoot-kahveille tulee takaisin oikea Kahoot?

 

Mitä jos?

 

 

Tämä hauska kirjoitus muodostui täkyläisiltä kerättyjen vastausten mukaan. Kiitos kaikille vastauksen jättäneille!

 

Koonnut Senjo Strandman